maanantai 19. elokuuta 2013

An expression of the most diseased and perverted darker human natures

Otsikko on lainattu edesmenneeltä Rogert Ebertiltä, ja se viittaa tietenkin Meir Zarchin vuoden 1978 elokuvaan I Spit on Your Grave (tai Day of a Woman, joka oli ohjaajan suosima elokuvan alkuperäinen nimi). En välttämättä täysin jaa Ebertin näkemyksiä elokuvasta, mutta hienosti hän on silti ajatuksensa siitä muotoillut. Monella on varmaan tuoreessa muistissa Zarchin elokuvan uudelleenlämmittely muutaman vuoden takaa. Vastuussa oli Steven R. Monroe ja vuosi oli 2010. Mutta todellinen what the actual crap - faktori tulee tässä: maailmaan on vyörymässä, ehkä jo tämän syksyn aikana, elokuva nimeltään I Spit on Your Grave 2!

Juoni menee suurin piirtein näin: nuori Katie starttailee mallin uraa New Yorkissa. Viattomissa merkeissä alkanut kuvauskeikka muuttuu pahoinpitelyksi ja raiskaukseksi. Hädin tuskin henkiin jääneen Katien on yritettävä selvitä tästä traumasta kostaakseen hyökkääjilleen… Kuulostaako jotenkin tutulta?

Oma suhtautumiseni I Spit on Your Grave:n (ja puhun nyt tietenkin siitä alkuperäisestä) on aina ollut varsin ristiriitainen. Näin leffan ensimmäisen kerran legendaarisella ja jo kauan aikaa sitten kuopatulla kauhuelokuvafestivaalilla nimeltään Fright Night. Siis ihan elokuvateatterinpenkissä ja vielä filmiltä. Tämän lämpimän festivaalimuiston johdosta elokuva pysyy – halusin sitä tai en – muistoissani varmasti ikuisesti. Muistan kuitenkin myös pitäneeni leffaa jo silloin hieman tylsänä, kehnosti toteutettuna ja muutenkin tympeänä. Siksi olinkin erittäin yllättänyt, kun kuulin, että jonkun mielestä oli hyvä idea tehdä siitä uusinversio 2000-luvulla. Yllättänyt jopa silti, vaikka klassikkokauhun uudelleenlämmittely on ollut 2000-luvun amerikkalaista kauhuelokuvaa leimaava tekijä ja vasta vuotta aikaisemmin (2009 siis) teattereihin pyörähti Zarchin filmin sukulaisteoksen, Last House on The Left:in uusinta (alkuperäisistä kumpainenkin keikkui Video Nasty listojen kaikkien aikojen pahamaineisimpien joukossa).

Alkuperäinen juliste vs. ...ööö... New York Ripper?

Zarchin I Spit on Your Grave on suoraviivainen elokuva. Siinä ei ole kerronnan tasoja tai henkilörakentelua ja tarinakin on paperin ohut. Tekniseltä toteutukseltaan se on korkeintaan kohtalainen. Sitä on helppo pitää puhtaana eksploitaationa. Pienellä kääntelyllä siitä on tosin löydettävissä jotain hyvääkin sanottavaa. Voidaan esimerkiksi sanoa, että rakentaessaan niin kylmän ja brutaalin maailman elokuva paljastaa (seksuaali)väkivallan juuri niin kylmänä ja brutaalina kuin se onkin. Elokuvan pelottavuus ei pelkästään perustu siihen väkivaltaan, jota sen antagonistit harjoittavat, vaan myös niihin uskomattoman väkivaltaisiin vasta-ajatuksiin, joita tämä väkivalta monissa (katsojissa) herättää. Elokuvan lakoninen maailman, joka rakenteeltaan ja henkilöhahmoiltaan tarjoaa hyvin vähän tarttumapintaa, nostaa salakavalasti samaistumisen kohteeksi halun väkivaltaiseen kostoon. Elokuvan voidaan myös katsoa kuvaavan seksuaalirikollisuutta kohtalaisen tarkkanäköisesti: rikoksen tekijät ovat uhrille tuttuja ja heidät esitetään ”tavallisina” ihmisinä vailla sen suurempia traumoja tai hirviömäisiä piirteitä. I Spit… antaisi varmasti mahdollisuuksia vielä pidempäänkin syväanalyysiin, mutta mikään syväporaus ei tule muuttamaan sitä tosiasiaa että tämä teos on elokuvallisesti varsin heppoinen tuotos. 

Jos alkuperäinen teos on kuvailun mukaisesti kohtalaisen heppoinen halpaleffa, miksi siitä sitten pitää vääntää uusi versio? Optimisti ajattelisi, että kysymys on siitä, että joku elokuvantekijä on syvässä viisaudessaan nähnyt elokuvassa hukkaan heitetyn potentiaalin ja ryhtynyt toimeen herättääkseen tämän potentiaalin uudelleen eloon ja kaikille nähtäväksi. Että joku halusi tarttua tähän raiskaus-kosto-elokuvista tunnetuimpaan ja päivittää sen uudelle vuosituhannelle. Tehdä elokuvan paremmin. Terävöittää sen sanomaa ja kertoa sillä jotain nykyajan katsojille. Pessimisti sanoisi, että eksploitaatiohan tässä haisee. Ja pessimisti olisi oikeassa.

Steven R. Monroen vuoden 2010 versiointi Zarchin rape-revenge visiosta ei tuo maailmaan mitään uutta. Juonta ja henkilöhahmoja on muuteltu niukasti, mutta mitään merkittäviä muutoksia elokuvan sisältöön ei ole tuotu. Edes kolmen vuosikymmenen aikaväli ei tunnu juuri vaikuttavan asiaan. Henkilöhahmot ovat edelleen etäisiä ja tarina auttamattoman litteä. Toki tekninen toteutus ja näyttelijäntyö ovat edeltäjäänsä laadukkaampia, mutta se ei tässä tapauksessa paljoa paina. Efektipuoli tai puolivillainen näyttelijäntyö kun eivät ikinä olleet I Spit:in lähtökohtaisia ongelmia. Huomattava kysymysmerkki on aina ollut elokuvan läpitunkematon, kliininen tympeys ja - graafisesti aihepiiristä huolimatta – (ainakin näennäinen) sanoman puute. Näihin asioihin joku nokkelampi ohjaaja olisi saattanut tarttua, mutta Monroe päätti tehdä toisin. Hän teki elokuvan, joka on kaikessa samankaltaisuudessaan vielä edeltäjäänsäkin vastenmielisempi, sillä se ei ole ottanut opikseen mistään. Eksploitaatio on ekploitaatiota, oli se sitten kuinka isolla rahalla toteutettua. Tässä tapauksessa se on erityisen niljakasta, sillä se ei edes yritä keksiä mitään uutta, vaan ratsastaa, ei pelkästään seksuaaliväkivallalla vaan edeltäjänsä (pahalla) maineella. 

Osataan sitä muuallakin.  Kuvassa kansitaidetta elokuvista I Spit on Your Remains (Japani 2005) ja Turkish I Spit on Your Grave eli Öyle bir Kadin ki (tiettävästi Turkissa ensimmäinen koskaan tuotettu aikuisviihde elokuva vuodelta 1979.)

Meir Zarchi ei ollut mikään elokuvantekijä. Hän ohjasi I Spit on Your Grave:n lisäksi vain yhden elokuvan (Don’t mess with my sister, 1985) ja vaihtoi alaa. Omien sanojensa mukaan hän sai alkusysäyksen elokuvaansa autettuaan raiskatun naisen poliisin puheille ja ensiapuun. Groteskista aihepiiristä huolimatta elokuvan taustalla oli siis tarve käsitellä hyvin painavaa asiaa ja kaikesta amatöörimäisyydestä ja rosoisuudesta huolimatta se on ansaitusti lunastanut paikkansa kauhuelokuvan kaanonissa.  

Mitään samankaltaista ei voida sanoa elokuvan uudelleenfilmatisoinnista. Steven R. Monroen ohjasi todella tylsän eksploitatiivisen versioinnin Zarchin elokuvasta ja sukeltaa nyt pää edellä eksploitaation pimeimpään sydämeen elokuvallaan I Spit on Your Grave 2. Mitään erikoistahan tässä ei sinänsä pitäisi olla, mutta silti on pakko kysyä: siis mitä helvettiä nyt ihan oikeesti?!


4 kommenttia:

  1. Olihan tuossa I Spitin remakessa semmottis pieni ero, että päähenkilöstä, eli haudalle sylkijästä, oli tehty naispuoleinen Jigsaw, joka sitten viritteli jos jonkinlaisia ansakkeita kostonsa kohteeksi joutuville ketaleille....

    VastaaPoista
  2. Totta kyllä, että tämän modernin Jenniferin kosto on varsin raamatullista luokkaa, jossa rankaisu vastaa rikosta. Mutta ei tämä uusi ällöily leffaa minulle varsinaisesti parantanut. Alkuperäisessä sen sijaan on jotain salattua tyylikkyyttä (ja kammottavuutta), kun Jennifer napsauttaa Johnnyn kastroinnin jälkeen levyn soimaan, ettei tarvitsisi kuunnella miehen huutamista.

    Jotenkin todella sensuurilaki-aikaista muuten tuo, kun tuon jatko-osan trailereihin sekä julisteisiin on nimen viereen lätkäisty aina teksti "unrated". Ihan tulee Vipcon "strong uncut version" tarrat mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään kovinkaan kauheasti tästä uudelleen lämmittelystä jaksanut perustaa. Silläkin rahalla olisi voinut hyvinkin tehdä jotakin parempaa ja ehkä jopa originaalimpaa rainaa. Mutta kun ei niin ei. Ja tämä tuloillaan oleva jatko-osakin tuntuu aivan yhtä turhalta. Luultavasti jää omalta kohdalta kyllä katsomati, sitten kun tänne asti ennättää.

      No juu. Kyllähän tuossa kieltämäti hieman sellainen sensuurilaki meininki päällänsä on. Liekö tuolla Unrated ilmolla kuitenkaan pahemmin mitään vaikutusta mihinkään on, varsinkin jos elokuva itsessään osoittautuu sudeksi syntyessään.

      Poista
  3. Ei oikeastaan mitään lisättävää tuohon mitä remakesta sanoit. Perinpohjaisen puuduttava pätkä.

    VastaaPoista