sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Lauantain tylsyysfestivaali



Jo tänä viikonloppuna olisi ollut mahdollista aloittaa Halloween mukavasti elokuvateatterin pimeydessä Cidemadrome festivaaleilla. Itse päädyin kuitenkin ”kotiteatterin” ääreen ja tulin katsoneeksi sattumalta kaksi elokuvaa, jotka muodostavat varsin oudon vertailuparin. Illan elokuvavalinnat nimittäin olivat Snow White and The Huntsman (2012) sekä Yle Teeman varsinaisena Halloweenin kulttuuritekona näyttämä Orgy of The Dead (1965).

Kuoleman Orgioita tuskin tarvitsee selitellä, mutta joillain saattaa herätä kysymys: miksi Lumikki?  Syy löytyy halusta tyydyttää perverssiä mielenkiintoa siihen, voisiko Lumikki nousta samanlaiselle kohtalaisen viihdyttävälle huonouden tasolle, jossa Twilight sarjan elokuvat ovat kiitäneet alusta alkaen? Vastaus on ytimekkäästi jyrkkä ei. Kristen Stewart on sama jatkuvasta närästyksestä kärsivä, suutaan aukova pökkelö kuin aina, mutta sekään ei riitä pelastamaan tätä elokuvaa. Snow White on aivan uskomattoman turhanpäivänen ja tylsä audiovisuaalinen kokemus. Mutta juuri siksi se osoittautuikin jollain tavalla mielenkiintoiseksi pariksi Kuoleman Orgioille.

Nämä elokuvat ovat tylsiä. Lumikissa menetin mielenkiintoni yrittää seurata elokuvaa noin ensimmäisen 15 minuutin aikana ja päädyin käyttämään aikani enimmäkseen viinin juomiseen ja keskustelemaan esimerkiksi elokuvassa esiintyvän Sam Spruellin järkyttävästä hairdo:sta. Tämä voi olla myös syy siihen miksi jouduimme katsojakumppanieni kanssa jatkuvasti kyselemään toisiltamme sitä iän ikuista kysymystä ”mitä helvettiä tässä nyt tapahtuu?”. Kysymys, johon kukaan ei oikeastaan halunnut tietää vastausta. Lumikki on yli kaksi tuntia puhdasta huonosti ohjattua tylsyyttä, en suosittele kenellekään ikinä missään.  

Orgy of the Dead:a voisi kuvailla varsin samoilla sanoilla. Täysiverinen, kajahtaneen lahjattomasti ohjattu tylsyysfestivaali. Mutta voi pojat mikä festivaali! Koko elokuvan idea on tämä: haamunaiset (saattoivat olla myös zombeja, en ole varma)  tanssivat yläosattomissa keskellä hautausmaata. Mukana menossa on myös huono-onninen pariskunta, muumio, susimies, Vampira-doppelganger sekä pimeyden ruhtinasta esittävä televisiomeedio Criswell. Mutta älkää antako näiden hahmojen hämätä. Mitään varsinaista tarinaa tai juota ei ole, pääasiallinen tarkoitus on näyttää loppumattomalta tuntuva määrä naisia, jotka tanssivat huonosti tai vielä huonommin, tissit aina näkyvillä. Odottelimme innokkaasti myös elokuvassa esiintyvien bodarimiesten tanssia, mutta sitä ei koskaan tullut. Kuten Criswell toteaa, ”kukaan ei halua nähdä miesten tanssivan”. Ystäväni analysoi elokuvan muistuttavan paljolti pornoelokuvaa. Ei varsinaisesti paljaan pinnan, vaan rakenteensa takia. Elokuvaan on yritetty kyhätä löyhä kehyskertomus (nuori pari pääty autokolarista öiselle hautausmaalle todistamaan kuolleiden orgioita), mutta pääasia on tietysti itse aktissa, eli tässä tapauksessa topless tanssissa. Monet lähteet puhuvat muuten strippauksesta, mutta koska strippaus mielestäni vaatii myös vaatteiden riisumisen aktin, en käyttäisi sitä sanaa tässä yhteydessä. Nämä naiset nimittäin saapuvat aina esiintymään vaatetettuna, mutta elokuvan leikkauksen ihmeen kautta menettävät vaatteensa alushousuja lukuun ottamatta. Ainut kameran edessä konkreettisesti riisuutuva hahmo on outoon, rinnat paljaaksi jättävään kissapukuun sonnustautunut nainen, joka hyvin kömpelösti saa riisuttua haalarimaisen asunsa tanssin (ja ruoskimisen!) lomassa.

Jos pidät tissestä ja tanssista, tulet rakastamaan Kuoleman Orgioita!

Mielestäni myös tylsyydessä voidaan tarkastella laatua, ja Kuoleman Orgiat edustaa takuulla kymmenkertaisesti laadukkaampaa tylsistymistä, kuin sieluton ja tuskastuttava Snow White. Samalla kun saattaa mietiskellä, milloin tämäkin elokuva mahtaa loppua, on pakko kuitenkin tuijottaa ruudun tapahtumia. On hyvin vaikea uskoa, että joku (Stephen C. Apostolof) on halunnut tuhlata filmiä näinkin huonojen tanssijoiden taltioimiseksi. Orgy of Dead:a voi suositella samanlaisella varauksella kuin esimerkiksi pitkään IMDB:n huonoimpana elokuvana keikkunutta Manos: The Hands of Fate:a. Tavallaan ei kannattaisi altistaa itseään näille elokuville, mutta jotenkin ne oudosti aina palkitsevat katsojansa. Toisin kuin Snow White.

Kauhuelokuvan epävirallisena valelääkärinä määräisin Kuoleman Orgioiden kanssa nauttivaksi mietoja alkoholijuomia, sekä ennen elokuvaa että sen aikana. Ja jos tämä teos nyt sattui lipsahtamaan ohi (esimerkiksi sen Cinemadromen takia), Yle Areenasta voi ihastella kyseistä teosta vielä kuukauden ajan! (Kylkeen kannattaa myös tiirailla elokuvan ohjaajasta tehty dokumentti Isä teki roskaelokuvia).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti