torstai 12. heinäkuuta 2012

Vaarallinen sukupuoli PART I


"Onko sukupuolenvaihdoslakia säädettäessä otettu huomioon rikostekninen riski huomioon? DNA voi olla rikoksessa miehen/naisen ja etsittävä henkilö näyttäisikin ulkoisesti täysin toiselta sukupuolelta. Täydellinen rikos?

Edellinen on suora lainaus yleisöosastokeskustelusta, joka poiki Ilta-Sanomien varsin lahjakasta mauttomuutta osoittaneesta jutusta otsikolla Ajoi miesten synnytyslakia selän takana - Ministerin avustaja erosi”. Varsinainen ”artikkeli” käsitteli transsukupuolisia koskevaa sterilisaatiolakia, ei trans-ihmisten rikollisia taipumuksia, mutta idioottimaista juttua seuranneessa mielisairaassa yleisöosastohuutelussa ei mitään kiviä jätettyä kääntämättä. Ajatus mestarikriminaaleista transuista on mitä kutkuttavin, mutta ei millään tavoin uusi. Murhanhimoiset sukupuolivähemmistöt ovat löytäneet tiensä kauhuelokuvaan jo 60-luvulla.  Siis itse aiheeseen: Transtappajat - lyhyt ja mielivaltaisesti rajattu katsaus.

Ei mitään niin hyvää syytä alkaa tappajaksi, kuin sekava sukupuoli-identiteetti. Kun koktailiin lisätään vielä kurjia kasvatusmenetelmiä käyttävä äiti ja ehkä ripaus insestiä, ovat ainekset trans-tappajaan valmiina. Afred Hitchcockin Psycho (1960) oli tässä varsinainen edelläkävijä, ja poiki jatkokseen valtavan liudan elokuvia, joissa enemmän tai vähemmän huonot lapsuuden kokemukset synnyttävät hirviöitä. Ja koska Psycho ja Silence of the Lambs (1991) ovat varmasti kaikkien hyvässä muistissa, pidätän itselläni vapauden hypätä näiden teosten ohi suoraan elokuvaroskan joutomaalle.

SPOILER VAROITUS! Yritän olla paljastamatta aivan kaikkea, mutta pelkästään elokuvan nimen näkeminen tässä listauksessa antaa väistämättä varmat merkit sille, mitä on luvassa. Jos siis haluat säilyttää yllättymisen ilon ja pöyristyä aivan omatoimisesti, lopeta lukeminen nyt. Jos internet on jo ehtinyt pilata sinulle kaikki klassiset loppuratkaisut tai sillä ei vain ole väliä, käydään asiaan.

Ilta-Sanomien retoriikkaa lainatakseni sanoisin, että transtappaja on kuin puskaraiskaaja: harvinainen ja iskee silloin kun sitä vähiten odotat. 70-80-lukujen slasher-elokuvat tarjosivat loistavan temmellyskentän sukupuoltaan hakeville tappajille.

Paul Bartel teki esikoispitkänään varsin kelvollisen pikkupätkän nimeltään Private Parts (1972). Kyseessä ei nimestään huolimatta ole seksploitaatio kokeilu, vaan kohtalaisen pienelle huomiolle jäänyt kaupunki-slasheri. Nuori Cheryl riitautuu tirkistelynsä takia kämppäkaverinsa kanssa ja muuttaa Martha tätinsä pitämään hotelliin, jota asuttavat varsin erikoiset vieraat. Martha tädin ehto Cherylin asumiselle on tietenkin se, ettei tämä liiku hotellissa yksin. Se lupaus on kuitenkin nopeasti rikottu ja pian hotellissa nähdään jo ensimmäinen outo murha… 
Private Parts on hauska yhdistelmä vanhan talon mysteeriä, peeping tom slasheria ja mustaa komediaa. Bartel ohjailee sekalaista näyttelijäkaartiaan onnistuneesti ja varsinkin Cheryliä esittävä Ayn Ruymen suoriutuu roolistaan loistavin arvosanoin. Lopussa paljastuva transtwisti on odottamaton ja kaikin puolin outo.

Child abusers? Mikälainen pornokauppa tämä oikein on?!

 Mitä saadaan kun yhdistetään aimo kasa tennispalloja, mattoveitsimurhaaja ja pilkkalaulu, jonka ainoat sanat ovat ”You’re a female! you’re a female!”? Tietenkin Lamberto Bavan toinen kokopitkä elokuva Blade in the Dark (La casa con la scala nel buio, 1983). Elokuvasäveltäjä Bruno majoittuu syrjäiseen maalaishuvilaan tarkoituksenaan säveltää musiikkia valmisteilla olevaan kauhuelokuvaan. Jo ensimmäisenä iltana Bruno työrauha kuitenkin järkkyy, kun hänen kaapistaan hyppää hämähäkin säikäyttämä neitokainen Katie. Kauaa tämä uusi ystävyys ei kuitenkaan ehdi kukoistaa, kun Katie kokee kohtalonsa pihan pusikoissa möyrivän mattoveitseä heiluttavan tappajan käsissä. Tämä aloitta Brunon ympärillä pyörivän murhien sarjan, joka tuntuu jotenkin liittyvän talon entiseen vuokralaiseen Lindaan sekä kauhuelokuvaan, johon Bruno niin epätoivoisesti yrittää saada scoren aikaiseksi…
Blade in the Dark on kieltämättä hieman sekava kokonaisuus, mutta syy on tuskin pelkästään Lambertossa. Elokuva oli nimittäin alun perin tarkoitettu neliosaiseksi minisarjaksi. Goressa se ei jää jälkeen aikalaisistaan, vaan on yllättävän tehokas paketti silmitöntä ja yllättävää väkivaltaa. Mukana nähdään myös näyttelijänä kunnostautunut Lamberton ohjaajakollega Michele Soavi. Ja mitä vaikeasti seurattavaan juoneen, järjettömään dialogiin ja huonoon dubaukseen tulee: mielestäni se vain osaltaan parantaa elokuvakokemusta. Koin ainakin itse syvää riemua, kun englantia vääntävät ääninäyttelijät ujuttavat repliikkeihin väkisin mukaan italialaisia sanoja kuten ”ciao” ja ryssivät niiden ääntämisen täydellisesti. Blade in the Dark on sekoitus ihanaa italialaista pöhköilyä ja paikoittain toimivia jännityskohtauksia, jotka huipentuvat elokuvan käsittämättömän kajahtaneeseen loppuratkaisuun, joka tiivistää sen, kuinka vaarallinen salattu sukupuoliidentiettii voikaan olla...

Unhinged (Don Gronquist, 1982) on elokuva, jota ei voi suositella kenellekään. Ei siksi että se olisi erityisen pelottava tai edes mauton, vaan koska se on tappavan tylsä. Elokuvaa katsoessa on vaikea kuvitella syitä, miksi tämäkin teos on aikoinaan viettänyt hetken video nasty listalla. Syyt paljastuvat vasta elokuvan loppupuolella, jossa katsojaa vihdoin armahdetaan muutamalla verisellä murhalla. Muilta osin elokuva onkin puuduttavan pitkää ja huonosti ilmaistua dialogia, jonka sisältö olisi tiivistettävissä vähintään puoleen sen lausumiseen käytetystä ajasta. Tarinan perusta on klassinen: kolme musiikkifestivaaleille matkustavaa opiskelijatyttöä joutuu auto-onnettomuuteen ja sitä kautta syrjäiseen maalaiskartanoon odottamaan ukkosmyrskyn laantumista. Talossa asuu outo vanha nainen aikuisen tyttärensä kanssa. Äiti-tytär suhteesta on aistittavissa kaikki vaaran merkit, mutta tytöt tekevät kuitenkin hämmästyttävän vähän päästäkseen jatkamaan matkaansa. Kaikki se aika jonka he voisivat käyttää esimerkiksi kävelemällä kaupunkiin hakemaan apua, he käyttävät loputtomaan jaaritteluun emäntänsä outoudesta – ja pian pakeneminen onkin liian myöhäistä. Lopussa twistaillaan taas, täysin tarpeettomasti mutta jotakuinkin puuntakaisesti. Kannattavaa katsottavaa ainoastaan jos olet saanut päähäsi tahkota läpi kaikki video nasty listoilla keikkuneet tekeleet.

Sitä luulisi että näin ison tirkistelyreiän huomaisi jo toiseltakin puolelta...sitä luulisi...

 seuraavaksi odotettavissa: lisää tappajia, terroria ja transuja...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti