sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Merkkejä helvetin porttien avautumisesta


Koska maailma on täynnä ihmisiä, jotka yrittävät tahottomasti tai tahallaan avata helvetin portit, on hyvä tietää yleisimmät merkit siitä, että näin on saattanut tapahtua juuri sinun kotonasi.

- Tietokoneesi jumittaa, heittelee ruutuun pentagrammin kuvia ja vaatii ihmisverta.

-Kellarista löytyneen epämääräisen äänitteen soittaminen saa aikaan epämiellyttäviä fyysisiä muutoksia sekä ystävissäsi että ympäristössä.

- Samaan aikaan kun takapihallesi ilmestyy syvälle maan alle ulottuva reikä, kotonasi alkaa tapahtua outoja asioita. Pullistelevatko seinät oudosti, levitoiko pikkuveljesi tai yrittivätkö valtavat liskomaiset kädet kaapata sinut sängyn alle? Kyseessä voi olla helvetin porttien vaikutus.

- Katolinen pappi tekee itsemurhan ja kotikaupunkiisi ilmestyy levitoivia ja teleporttaavia zombeja. Kyseessä voi olla myös ikävä yhteensattuma, mutta parempi kuitenkin varmistaa, ettei joku ole jättänyt helvetin portteja auki.

- Unesi eivät ole enää unia vaan tv-signaaleja tulevaisuudesta. Jos kyseessä ei ole mainos, voi lähestys hyvinkin sisältää viestin helvetistä.

- Kellarissasi on vesivahinko. Paikalle kutsuttu putkimies katoaa, naapurin kummitustaloon muuttaa sokea meedio ja paikallisella ruumishuoneella kuolleet heräävät henkiin. On aiheellista tarkistaa onko ostamasi talo sittenkin rakennettu helvetin porttien päälle. 

Ostajan katumus. Tämä pariskunta osti talon tarkistamatta onko sen kellarissa portaali helvettiin.

FUN FACT: Tiesitkö että Henrylaasaslaista tieteellistä laskukaavaa käyttämällä voimme väittää että jopa 75 % kaikista kellareissa tapahtuvista vesivahingoista johtuu helvetin porteista?

1 kommentti:

  1. Ja Kannattaa muuten taloa ostaessa tarkistaa korvaako vakuutus Helvetin porteista aiheutuneet vahingot. Ei nimittäin välttämättä korvaa.

    VastaaPoista